Kuten tiedämme hepreaa ja eräitä muita seemiläisiä kieliä on alunperin kirjoitettu ainoastaan konsonanttimerkeillä niin, että tietyt konsonantit ovat osoittaneet myös vokaaleja. Vasta masoreetit (700 - 1100 j.Kr.) kehittivät nykyisin käytössä olevat heprean vokaalit. Tämä seikka on pidettävä koko ajan mielessä, kun ollaan tekemisissä heprean kielen sanojen kanssa.
As we know Hebrew and some other Semitic languages have been originally written only by consonants and some of them meant also the marks of vowels. As late as 700 - 1100 A.D. the Masorets invented the vowels used nowadays. This is the fact we must remember always when we are dealing with Hebrew words.
Sana JAH (יה) tulee heprean konsonnteista Jod ja He. Yleensä tuon sanan/tavun sanotaan viittaavan sanaan Jahve/Jehova ja Tetragrammiin יהוה. On totta, että Tetragrammi alkaa noilla kahdella konsonantilla (heprean sanat luetaan oikealta vasemmalle), mutta niin alkaa moni muukin heprean kielen sana. Miten voimme olla varmoja siitä, että noiden kahden konsonantin muodostama sana/tavu viittaa juuri Tetragrammiin?
The word YAH (יה) is made of Yod and He. Generally it's said that this word/syllable refers to the word Yahweh/Jehovah and the Tetragrammaton יהוה. It is true that the Tetragrammaton begins with those two consonants (the Hebrew words are spelled from right to left), but even many more Hebrew words begin with those two consonants. How can we be sure that the combination of those two Hebrew consonants refer to the Tetragrammaton alone?
Sanassa EHJEE (אהיה) tuo sama kahden konsonantin yhdistelmä on sanan lopussa. On varsin selvää, että Jumala puhuu itsestään käyttäen sanaa אהיה (minä olen), jossa ensimmäinen konsonantti Alef (א) on yksikön ensimmäisen persoonan tunnus. Sen sijaan kun me ihmiset puhumme Jumalasta, meidän on syytä jättää tuo yksikön ensimmäisen persoonan tunnus pois. Voimme käyttää tuosta pyhästä Jumalan Moosekselle ilmoittamasta nimestä (2. Moos. 3: 14) vain sen loppuosaa... joko היה (olla/joka on) tai יה (Jumala).
In the word EHYEH (אהיה) those two consonants are in the end of the word. It's quite clear that the word God uses of himself is אהיה (I am), where Alef (א) is the marking of the first person in singular. Instead when we are speaking of God, it's better to drop that marking (Alef) off. We can use only the rest of the holy name God told to Mose (Ex. 3: 14)... either היה (to be/ he who is) or יה (God).
Kun sana/tavu יה (Jah) liitetään heprean ylistää-verbiin, muodostuu sana הללויהּ (hallelujah) eli "ylistäkää Jumalaa". Hepreassa viimeisen He-kirjaimen sisällä on Mappiq eli piste, joka osoittaa, että He ääntyy konsonanttina, kun se vastaavassa paikassa on yleensä vokaalin pidentymä. Siis suomalaistenkin kannattaa lausua tuo sana loppu-h:n kanssa... hallelujah.
When the word/syllable יה is connected to the Hebrew verb meaning "praise", we get the word הללויהּ (hallelujah) or "praise God". In Hebrew there is a Mappiq or a dot inside the final-He meaning that that it must be uttered as consonant, when it usually in the same position makes a previous vowel longer. Therefore let's pronounce that word with the final-He... even in Finnish... hallelujah.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti